Uusi metodi kannustaa puuta virkistymään yllättävällä tavalla.
Tuomaanpuistossa seisoo vaahtera, jolla on tärkeä tehtävä. Se on veteraanipuu eli puu, joka elämänsä aikana kestänyt monenlaista. Se on vuosien saatossa murtunut ja lahonnut sieltä täältä ja sitä myötä tarjonnut mahdollisuuksia monenlaisille eliöille, joiden elinkaari on riippuvainen juuri siitä prosessista.
Veteraanipuita on Suomen kaupunkimetsissä harvassa, sillä niitä ollaan aiemmin helposti pidetty riskeinä ja ne on kaadettu sen suurempia tutkimatta. Jäljellä olevien veteraanien suojeleminen, hoito ja elvyttäminen on siis monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta keskeisen tärkeää.
Tuomaanpuiston vaahtera on malliesimerkki veteraanipuusta; siinä on koloja, halkeamia, kääpiä, sammalia ja jäkäliä joka lähtöön ja sen kaarnan alta paljastuu siellä täällä pistiäisten rei’ittämä sileä pintapuu.
Yksi ominaisuus kiinnitti arboristien huomion, ja se on suuri pitkittäinen halkeama, joka on täyttynyt sammalista, kaarnasta, lehdistä ja muusta lahoavasta massasta. Halkeaman kosteassa varjossa tapahtuu nimittäin jotain, mikä yleensä kuuluu maan alle. Vaahtera haistaa ravintoa, multaa ja mahdollisuuksia – ja alkaa kasvattaa juuria hyötyäkseen niistä.
Nämä nuoret, uteliaat juuret tekevät vaahterasta täydellisen kandidaatin uudelle puunhoidon metodille. Yliopistot kehittävät ympäristöä elvyttäviä keinoja nyt kilpaa, ja tämä toimenpide rantautui Suomeen Italiasta tänä syksynä, metodin kehittäjän Giovanni Morrellin toimesta.
Nyt turkulaiset arboristit haluavat nähdä, pystyykö veteraanipuun elämää todella jatkamaan tarjoamalla ravintoa suoraan suoneen kuin sairaalapotilaalle.
Puun haara tuettiin siis tankotuennalla ja latvusta kevennettiin. Sitten halkeama paikattiin vaahterasta aiemmin irronneesta oksasta sahatuilla palasilla (joita arboristit ovat jo alkaneet kutsua tonttuoviksi.) Syntynyt “säiliö” täytettiin erityisellä buusteriseoksella, jossa on haketta samaisesta aiemmin pudonneesta osasta, biohiiltä ja multaa.
Kasvun pitäisi nyt piristyä halkeamassa ja puun alkaa kehittää aivan uusia suunnitelmia. Uusi juuristokasvu, yllättävissäkin paikoissa, mahdollistaa puulle uusien neste- ja ravinnekierron väylien luomisen. Samalla puu rakentaa uusia tukirakenteita ja pääsee kiertämään aiemmat ongelmakohdat. Prosessi on osa puun luonnollista toimintaa elinkaaren vaiheesta toiseen siirtyessä. Nyt kokeilussa oleva metodi pyrkii varmistamaan prosessin onnistumista.
Arboristit muistuttavat, että jää tulevien sukupolvien nähtäväksi, minkälaisen muodon veteraanipuu tämän ehdotelman seurauksena ottaa. Jokainen puu on yksilö ja hoitoon voi mennä vuosikymmeniä – ja siksi on niin tärkeää tehdä teoriasta totta ja tutkimuksista käytäntöä juuri nyt.
