Piharakentaminen on loistava tapa lisätä kodin käytettävää tilaa ja viihtyvyyttä. Kutsuva julkisivu ja vehreä, monikäyttöinen pihamaa täynnä oleskelu- ja toimintatilaa lisäävät myös kiinteistön arvoa.
Piharakentaminen tarkoittaa kuitenkin myös paljon muuta – ennen kaikkea se suojelee tontin rakennuksia pohjolan sääolosuhteilta, tuomalla varjoa kesäisin, helposti hoidettavia kulkuväyliä talvisin – ja aina vain tärkeämmäksi osoittautuva asia: ohjaamalla sadevesiä ja viivyttelemällä niitä siellä, missä niitä eniten tarvitaan.
Piharakentamisen suunnittelu
Onnistunut pihaprojekti alkaa hyvästä suunnittelusta. Kun tilaat pihasuunnittelun ja toteutuksen samasta paikasta, tietävät sekä vasen että oikea käsi aina, missä mennään.
Pihasuunnitelman tilaamisessa yksi tärkeä tekijä on ajoitus. Ensinnäkin se, missä kohtaa talonrakennusta pihasuunnittelija otetaan mukaan – mitä aikaisemmin, sen parempi! Ja toisekseen se, mihin aikaan vuodesta suunnitelma tilataan. Pihan suunnitteluun kuluu nimittäin vähintään muutama viikko. Jos kyseessä on uudiskohde, suunnitelma hahmottuu pihan maamassojen liikkuessa ja korkomaailman hahmottuessa.
Syksyllä tilattu suunnitelma päästään rakentamaan aikaisin alkuvuodesta. Koskaan ei silti ole väärä aika tilata pihasuunnittelijaa käymään – hyvin suunniteltu on nopeasti tehty, ja Entillä aloitetaan uusia projekteja koko sesongin ajan.
Pihasuunnittelun tilaus etenee muutamassa osassa. Ensimmäisellä yhteydenotolla sovitaan käynti pihaan. Siellä kartoitetaan ympäristön erityispiirteet ja omistajan toiveet ja tarpeet. Käynnistä kirjoitetaan konsultointimuistio, ja sen pohjalta suunnitteleva hortonomi piirtää ensimmäisen luonnoksen. Kun luonnos on hyväksytty, se laajennetaan pihasuunnitelmaksi, joka sisältää kasvi- ja materiaalilistat ja havainnollistavat kuvitukset. Sen jälkeen tietysti suosittelemme, että suunnitelma ojennetaan suoraan Entin omalle viherrakennustiimille.
Piharakentamisen palvelut
Entin ammattitaitoiset viherrakentajat hoitavat kaikki pihasuunnitelman vaatimat työt – pohjatyöt, kiveykset ja laatoitukset, aidat, polut ja istutukset, alusta loppuun. Käytössämme on laaja valikoima raskasta ja kevyempää kalustoa, jolla maan muokkaus onnistuu haastavimmissakin kohteissa. Omin kalustein maan ja materiaalien siirtely on helppoa ja voit toteuttaa suuret ja näyttävät visiot; pengerrykset, altaat ja pergolat.
Istutukset
Entiltä saat trendikkäät ja toimivat istutussuunnitelmat. Onko toiveissasi klassinen kukkapenkki, hyötytarha, kivikkopuutarha, ikivihreä havupuutarha… Esimerkiksi taloyhtiön pihaan sopivat vaikkapa dynaamiset istutukset, joissa vapaammin sijoitellut, eri kasvuolosuhteita sietävät kasvit neuvottelevat tilan käytöstä keskenään. Tällainen luontoa jäljittelevä istutusalue sopeutuu ja joustaa, ja pihassa on aina kaunista katsottavaa – ja pörriäisille syötävää.
Kestävät materiaalit ja ekologiset ratkaisut
Yksityisen ja taloyhtiöiden piharakentamisen trendit ovat olleet jo kauan vihreämpään kaupunkiympäristöön ja tulevaisuuteen suuntaavia. Nousussa ovat sadevettä viivyttelevät ja käyttöön keräävät, vesistöjä suojelevat hulevesijärjestelmät, viilentävät viherkatot, kotimaisen kasviston suojeleminen, mikrometsät, aistipuutarhat – tai vaikka pihojen systemaattinen uudelleen villiinnyttäminen.
Entti pyrkii käyttämään kaikessa rakentamisessa ekologisesti kestäviä menetelmiä ja materiaaleja. Viherrakentaminen vaatii usein raskasta kalustoa, joten hiilijalanjäljen tarkkailu on keskeisessä osassa urakoiden suunnittelussa. Vihreämpi viherrakentaminen myös kannattaa – ympäristön kannalta raskaimpien työvaiheiden ja kaluston harkittu ja oikein ajoitettu käyttö pienentää koko urakan kokonaiskustannuksia.
Entti-piha on elämistä varten
Entti-pihan tärkein asia ovat tyytyväiset asukkaat. Asiakkaan tarpeet ohjaavat suunnittelua, mutta Entin palveluita tuotetaan myös muutama muu käyttäjäryhmä mielessä: yhteisiä ulkotiloja käyttävät lemmikit, linnut, puut ja pörriäiset. Kun pihan osat tukevat toisiaan, piha elää, kehittyy ja kukoistaa vuodesta toiseen.
Monet pihan osat kuluvat käytössä, ja niin niiden pitääkin. Kun tilaat hoitopalvelut ja huollot myös meiltä, annat pihallesi hyvät lähtökohdat kestää tulevaisuuden tuomia haasteita. Entin sitoutuneisuus vastuullisuuteen viherrakennustyössä vaikuttaa pihasi lisäksi myös koko naapurustosi hyvinvointiin.