Entti group 2 row logo
Entti group 2 row logo

Desentti-allianssi on yhteistyön voimannäyte

Artikkelin kuvat: Laura Myllykangas

Desentti-allianssi perustettiin 2019 hoitamaan Turun keskustan kunnossapitoa yhdessä Destian kanssa. Kesäkauden juuri loputtua Desentti juhlii taas yhtä onnistunutta vuotta. Prosessit on hiottu ja yhteistyö Destian, Turun Kaupungin, Pihahaltijatar Oy:n ja SW-Yhtymän kanssa on toimivaa ja palkitsevaa. Ydintiimistä on hitsautunut tehokas, toisiaan tukeva joukko. Kokouspöydän ääressä asioita käydään läpi tasaisella tarmolla, ja välillä kokoushuoneen täyttää kunnon naurunremakka. 

“Allianssiporukan kanssa työskentely on mahtavaa. Suuretkin urakat tuntuvat kevyemmiltä, eikä kenenkään tarvitse setviä ongelmia yksin”, kertoo Anne Aaltonen, joka hyppäsi Entin vihervastaavaksi allianssiin 2020. Silloin enttiläisiä oli kaupungin urakassa toistakymmentä. Nykyään luku on lähempänä yhteensä viittäkymmentä ylläpidon puutarhuria ja arboristia. Hoidettavien viheralueiden määrä kasvaa uudisrakennuksen myötä. Viime vuosina vihreällä kynällä on väritelty esimerkiksi Kirstinpuistoa ja Herttuankulmaa.

Kaupungin urakka on Entti Varsinais-Suomen suurin kausityöntekijöiden työllistäjä. Annen mukaan heistä useat palaavat urakkaan vuosittain. Kausityöntekijöistä löytyy sekä opiskelijoita että ammattilaisia, ja kuten koulutuksissa, alanvaihtajien määrä on nousussa. Lisäksi joukosta löytyy muiden alojen opiskelijoita, jotka pitävät kesää tärkeänä irtiottona sisällä vietetyistä lukukausista. 

Kausityöntekijöitä tarvitaan huhtikuun alusta jopa marraskuun loppuun. Valtaosa lopettaa kesäkauden jälkeen ja Desentti siirtyy vuoden kierrossa seuraavaan vaiheeseen. 

Hektisen kauden jälkeen Anne odottaa seesteisempää talvikautta. “Vaikka ei se nyt välttämättä aina niin seesteinen ole… ja keväämmällä alankin taas odottaa sitä uutta kautta, uusia ihmisiä ja innon virtaamista taloon.

Onko allianssimalli sovellettavissa muuallakin?

“Jos oikeanlaiset henkilöt löytyvät, on malli varmasti toteutettavissa muissakin kunnissa. Vaikka rakennuspuolella vastaavia on tietysti jo nähty, on Turun allianssimalli uraauurtava pilotti ylläpidon toteuttamisessa. Kahdeksan vuotta saattaa vaikuttaa pitkältä rupeamalta, mutta se on välttämätöntä, että yhteistyö ehtii kypsyä näin sujuvaksi. Nyt ollaan pisteessä, missä budjetin käyttö toteutuu tarkalleen ennusteiden mukaisesti – erinomaisesti, kuulemma.”

Kausia on vielä kaksi edessä ja Aaltonen jatkaisi kauemminkin, sillä yhteistyö on palkitsevaa, se tuo sisua ja vääntövoimaa. Aaltoselle allianssi tuo mahdollisuuden vaikuttaa moniin itselleen tärkeisiin asioihin:

“Turvallisuus on urakan ykkösarvo. Tärkeintä on, että ihmisillä on asianmukaiset työkalut ja varusteet, ja että ne ovat myös kunnossa. Ja tietysti se joustava yhteistyö näiden erilaisten yritysten välillä. Työyhteisön hyvinvointi. Kehitysideat, niitä riittäisi vielä moneksi vuodeksi!”