Entti group 2 row logo
Entti group 2 row logo

Taloyhtiön pihasaneeraus Entin kanssa 

Taloyhtiön pihan saneeraus tulee ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun piha on jo mullistettu muilla välttämättömillä remonteilla.

Piha voi kuitenkin tarvita korjauksia aivan muista syistä. Saneerauksen tarve näkyy siitä, että pihan hoito on vaikeutunut, kulkuväylät ja pihakalusteet kuluneita ja leikkivälineet eivät enää vastaa turvallisuusnormeja – tai kerääntyvä hulevesi rapauttaa yleisilmeen lisäksi rakenteita. Jätehuoltomääräysten uudistukset ovat johtaneet tarpeeseen laajentaa ripeästi jätekeräyspisteitä, minkä takia pihan toimintoja voi joutua järjestelemään kokonaan uudelleen.

Tai piha voi olla vain vanha. Rakennettu vaikkapa 70-luvulla. Vaikka sitä olisi hoidettu suurella rakkaudella, se ei tarjoa kaikkea, mitä 2020-luvun pihalta vaaditaan – kuten sähköautojen latauspaikkoja. 

Tai no – jos olet tällä sivulla, saattavat taloyhtiön pihan ongelmakohdat olla sinulle jo tuttuja.

 

Tarvekartoitus ja toteutussuunnitelma

Entillä pihan tilaajan käytössä on myös kokenut suunnittelutoimisto. Taloyhtiöiden kanssa työskentelemiseen tottunut pihasuunnittelija kartoittaa pihan nykyiset ongelmat ja tarpeet. Suunnittelija on isännöitsijän apuna varmistamassa, että asukasryhmien muuttuvat tarpeet on huomioitu uudessa pihassa.

Entin suunnittelevat hortonomit ja maisema-arkkitehdit tekevät tiivistä yhteistyötä urakoinnin asiantuntijoiden kanssa. Ajantasaisten materiaalien tuntemus ja niiden tehokkaan käytön kokemus varmistavat, että budjetti menee oikeisiin asioihin ja pysyy kontrollissa. Toisin sanoen piha suunnitellaan alusta asti niin, että sen toteutus on kustannustehokasta.

Budjetin hallinnassa auttavat muunmuassa Entin lean-filosofian ja kestävän rakentamisen menetelmät. Pihan parhaat elementit voidaan säilyttää ja materiaalit hyödyntää uudelleen. Entti myös suunnittelee pihat tavalla, jossa niiden ylläpito on vaivatonta – koska otamme senkin mielellämme Entin hoitoon.

Entti Group Oy on kokenut pihasaneeraaja, joka huolehtii urakasta isännöitsijän rinnalla alusta loppuun.

Urakan aikana Entin projektinjohto kommunikoi säännöllisesti tilaajan kanssa, joten tilanteiden eläessä kaikki pysyvät informoituina ja työ etenee ketterästi ja joustavasti. Urakoidensa laadusta Entti on erityisen tarkka, ja sitä valvotaan jatkuvasti. Se tarkistetaan tietysti myös tilaajan kanssa urakan luovutuksessa.

Kaiken vihreän kasvuunlähtö varmistetaan ammattilaisen tekemällä takuuhoidolla – ja sen jälkeen Entin ylläpidon autot kurvaavat mieluusti paikalle hoitamaan eri vuodenaikojen vaatimat vihertyöt.  

Pihasaneeraukset Varsinais-Suomessa: Soita 010 292 5959 tai lähetä postia: varsinais-suomi@entti.fi
Pihasaneeraukset Uudellamaalla: Soita 044 739 4123 tai lähetä postia: uusimaa@entti.fi
Tai kysy lisää: entti@entti.fi