Entistä monipuolisempi suunnittelutoimisto
Entti on Varsinais-Suomen viheralueiden vanha tekijä: maisemasuunnittelua on saanut Raision toimistolta jo vuodesta 1995. Kun Entti Group Oy hankki alkuvuodesta 2024 Greener Group Oy:n, oli se hurja laajennus joka osastolla – mutta Entin suunnittelijat innostuivat erityisesti siitä, että mukaan saatiin GardenLiving Oy.
Puutarhaelämän rakastajien lifestyle-kokonaisuus GardenLiving Oy perustettiin 2014, jolloin maisemasuunnittelua siellä tarjosi muunmuassa Huvila&Huussi-ohjelmasta tuttu Eva Wuite. GardenLiving suunnitteli ja hoiti pihoja Uudellamaalla (ja piti 2018-2023 myös puutarhamyymälää Mankkaalla.)
GardenLivingin maisemasuunnittelijoiden eetokseen kuului asiakaslähtöisyys ja edelläkävijyys: he lupasivat kulkea asiakkaan rinnalla vihreitä tiloja kehittäen ja innostua jokaisesta mahdollisuudesta luoda ennennäkemätön, vihreä ympäristö.
Näistä lähtökohdista yhteinen kieli uusien kollegoiden kanssa syntyi vaivatta.
Turun ja Helsingin yksikköjen suunnittelijat löivät siis viisaat ja vihreät päänsä yhteen ja muodostettiin suunnittelutoimisto yhteisellä nimellä Entti Design. Sen suunnittelijat ovat hortonomeja ja maisema-arkkitehtejä erilaisilla taustoilla ja yhteisellä visiolla: vihreä tila, joka on käytännönläheinen, luonnonmukainen ja odottamattoman inspiroiva.
Uuden konseptin alta löytyvät nyt suunnittelijat tietysti kotipihoille, mökeille ja huvilatonteille – sekä yritysasiakkaille, taloyhtiöille ja julkisille hankkeille. Entti Designin palveluihin kuuluvat niin parvekkeiden ja terassien vihersuunnittelu kuin liiketilojen, kauppakeskusten ja hotellien vihersisustuksen kokonaisuudet.
Mitä suunnitteluun kuuluu?
Suunnitteluprosessissa on kolme osaa: konsultointikäynti, luonnos ja toteutussuunnitelma.
- Konsultointikäynnillä suunnittelija tutustuu kohteeseen: kartoitetaan pihan käyttäjien tarpeet ja toiveet, maaston haasteet ja ympäristön tuomat mahdollisuudet, maalaillaan mielikuvia ja ideoidaan ensimmäisiä ratkaisuja. Tapaamisen jälkeen tehdään tarjous suunnittelusta.
- Seuraava vaihe on luonnossuunnitelma: pihan muotokieli syntyy, toiminnot ja kasvillisuusalueet asettuvat paikoilleen ja tehdään ehdotukset pintojen materiaaleiksi. Luonnossuunnitelma käydään läpi yhdessä asiakkaan kanssa, jonka jälkeen sitä aletaan tarkentaa ja syventää.
- Lopullinen teos on yksityiskohtainen toteutussuunnitelma. Siinä on kaikki, mitä pihan toteutus vaatii, viimeistä piirtoa myöten. (Esimerkkejä eri kokoisten ja tyylisten pihojen piirustuksista suunnittelun portfoliossa.)
Jos suunnittelu siis kuulostaa ajankohtaiselta, kerro meille pihastasi – tai missä kohteesi sitten onkaan – suoraan sähköpostilla enttidesign@entti.fi tai käytä lomaketta.
Ja suunnittelun jälkeen saa toteutuksen ja ylläpidon tietysti myös Entiltä!
