arboristi Turku, puiden hoito, puukiipeily

arboristi

Rakkaudesta puihin.

Ammattimainen hoito pitää pihapiirin puut terveinä ja elinvoimaisina koko niiden elinkaaren ajan. Puilla on valtava vaikutus koko ympäristönsä hyvinvointiin, varjon etsijöistä lahopuun pienimpiin nakertajiin. Entin arboristit omistautuvat sille, että puut kestävät ja menestyvät pitkän elämänsä varrella vaihtuvissa olosuhteissa.

Arboristimme työskentelevät kotipihojen lisäksi esimerkiksi Turun Kaupungin puuston hoidon ja monimuotoisuustyön parissa. Voit tutustua heidän monipuolisiin kohteisiinsa referensseissä.

Puiden hoito

Puiden hyvinvointi on tärkeää kaikille pihan käyttäjille: ne auttavat hulevesien hallinnassa, sitovat pölyä, suojaavat helteeltä ja melulta ja tietysti lisäävät viihtyisyyttä.

Arboristin palveluihin kuuluvat puiden hoitoleikkaukset, latvustuennat, latvuksen kevennykset ja juuristoalueen parannukset.

Puiden kuntotutkimukset

Entti tarjoaa asiantuntevaa ja kattavaa puiden kuntotutkimusta niin kotipihoihin kuin kunnille. Ajantasaisen tiedon ja osaamisen avulla voidaan tehdä ratkaisuja, joilla on positiivinen vaikutus pitkälle tulevaisuuteen. Apuna käytetään tarvittaessa työkaluja kuten mikropora, tomografi ja puun AI-pohjainen stabiliiteettianalyysi (Adbian).

Kaatopalvelut

Entin kiipeilevien arboristien käsissä niin hoitoleikkaus kuin puunkaato on turvallista ja tarkkaa. Arboristimme noudattavat puunhoitoalan turvallisia työkäytäntöjä ja toimintamme on kattavasti vakuutettua.

Kaadon jälkitoimenpiteisiin kuuluu vaikkapa kantojyrsintä, maantäyttö ja korvaavat istutukset, jotka auttavat pihan taas uuteen kasvuun. Puuaines voidaan myös uusiokäyttää omassa pihassa monimuotoisuutta hyödyttävällä tavalla.

Pihapuut ovat tärkeitä niin ympäristön kuin miljöön suojelussa, ja niiden poistoon tarvitaan kaatolupa. Meiltä saat siihen liittyvät arboristin lausunnot – ja tarvittaessa apua luvanhaun alkuun.

Lahopuu-tuotteet

Puun kaadon ei tarvitse olla pelkkä poisto. Monipuoliset lahopuuratkaisut antavat pihan puille mahdollisuuden jatkaa tarinaansa uudessa muodossa, ylläpitäen monimuotoista luontoa ja säästäen pihan hoidon kustannuksissa.
Kysy lisää niin arboristeilta kuin pihasuunnittelijoilta!

arboristit varsinais-suomi

Ella Aaltonen

Ella Aaltonen

040 5707 694

Työpäällikkö, myynti
ella.aaltonen@entti.fi

Tomi Kivikorpi

Tomi Kivikorpi

044 067 0022

Puiden kuntotutkimukset ja konsultointi
tomi.kivikorpi@entti.fi

uusimaa

Saija Kohvakka

Saija Kohvakka

044 906 6838

Kuinka voimme auttaa?

Jätä meille vapaamuotoinen viesti tällä lomakkeella, ja juuri oikea ammattilainen ottaa yhteyttä tuota pikaa.