Piharakentaminen pähkinänkuoressa

Enemmän irti pihasta 

Kotona vietetään nyt enemmän aikaa kuin vuosikymmeniin. Piharakentaminen on loistava tapa laajentaa kodin käytettävää tilaa ja lisätä viihtyvyyttä. Kutsuva julkisivu ja vehreä, monikäyttöinen pihamaa täynnä oleskelu- ja toimintatilaa lisäävät myös kiinteistön arvoa.

Piharakentaminen tarkoittaa kuitenkin myös paljon muuta. Se suojelee tontin rakennuksia pohjolan sääolosuhteilta tuomalla varjoa kesäisin ja helposti hoidettavia kulkuväyliä talvisin. Hyvin tärkeäksi on nousemassa myös hulevesien kontrollointi: kun sademäärät nousevat ja tuovat kaupunkeihin tulvia, sadevesiä pyritään ottamaan talteen ja viivyttelemään viheralueilla, joilla niistä saadaan kaikki hyöty irti.

Piharakentamisen vaiheet

Pihasuunnittelun tilaus etenee muutamassa osassa. Ensimmäisellä yhteydenotolla sovitaan suunnittelijan vierailusta pihassa. Paikan päällä kartoitetaan ympäristön erityispiirteet ja omistajan toiveet ja tarpeet. Käynnistä kirjoitetaan konsultointimuistio, ja sen pohjalta suunnitteleva hortonomi piirtää ensimmäisen luonnoksen. Kun luonnos on hyväksytty, se laajennetaan pihasuunnitelmaksi, joka sisältää kasvi- ja materiaalilistat ja havainnollistavat kuvitukset. Sen jälkeen suunnitelman voi halutessaan ojentaa suoraan Entin omalle viherrakennustiimille, jolla on luonnollisesti harjaantunut ja rutinoitunut ote Entti-pihojen rakentamiseen.

Pihasuunnitelman tilaamisessa yksi tärkeä tekijä on ajoitus. Esimerkiksi uudisrakentaja voi hyötyä paljon siitä, että liittää pihasuunnittelijan projektiin arkkitehdin vasta piirtäessä taloa. Näin rakentaessa irtoavat materiaalit ja maamassat voidaan ottaa suoraan käyttöön muuta tonttia muokatessa. Merkitystä on myös sillä, mihin aikaan vuodesta suunnitelma tilataan: pihan suunnitteluun kuluu nimittäin vähintään muutama viikko. Jos kyseessä on uudiskohde, suunnitelma hahmottuu pihan maamassojen liikkuessa ja korkomaailman hahmottuessa.

Syksyllä tilattu suunnitelma päästään rakentamaan aikaisin alkuvuodesta. Koskaan ei silti ole väärä aika tilata pihasuunnittelijaa käymään – hyvin suunniteltu on nopeasti tehty, ja Entillä aloitetaan uusia projekteja koko sesongin ajan.

Piharakentamisen palvelut

Entin ammattitaitoiset viherrakentajat hoitavat kaikki pihasuunnitelman vaatimat työt – pohjatyöt, kiveykset ja laatoitukset, aidat, polut ja istutukset, alusta loppuun. Käytössämme on laaja valikoima raskasta ja kevyempää kalustoa, jolla maan muokkaus onnistuu haastavimmissakin kohteissa. Omin kalustein maan ja materiaalien siirtely on helppoa, ja mahdollistaa niin pienet julkisivun kohennukset kuin näyttävät ja erikoisetkin projektit.

Kestävät materiaalit ja ekologiset ratkaisut

Yksityisen ja taloyhtiöiden piharakentamisen trendit ovat olleet jo kauan vihreämpään kaupunkiympäristöön ja tulevaisuuteen suuntaavia. Nousussa ovat vesistöjä suojelevien hulevesijärjestelmien lisäksi viilentävät viherkatot, kotimaisen kasviston suojeleminen, mikrometsät, aistipuutarhat – tai vaikka pihojen systemaattinen uudelleen villiinnyttäminen.

Entti pyrkii käyttämään kaikessa rakentamisessa ekologisesti kestäviä menetelmiä ja materiaaleja. Viherrakentaminen vaatii usein raskasta kalustoa, joten hiilijalanjäljen tarkkailu on keskeisessä osassa urakoiden suunnittelussa. Vihreämpi viherrakentaminen myös kannattaa – ympäristön kannalta raskaimpien työvaiheiden ja kaluston harkittu ja oikein ajoitettu käyttö pienentää koko urakan kokonaiskustannuksia.

Entti-piha on elämistä varten

Entti-pihan tärkein asia ovat tyytyväiset asukkaat. Asiakkaan tarpeet ohjaavat suunnittelua, mutta Entin palveluita tuotetaan myös muutama muu käyttäjäryhmä mielessä: yhteisiä ulkotiloja käyttävät lemmikit, linnut, puut ja pörriäiset. Kun pihan osat tukevat toisiaan, piha elää, kehittyy ja kukoistaa vuodesta toiseen.

Monet pihan osat kuluvat käytössä, ja niin niiden pitääkin. Tilaamalla Entiltä myös hoitopalvelut ja huollot annat pihallesi hyvät lähtökohdat kestää tulevaisuuden haasteita. Entin sitoutuneisuus vastuullisuuteen viherrakennustyössä vaikuttaa pihasi lisäksi myös koko naapurustosi hyvinvointiin.